Siirry sisältöön
Kuninkaansaari -kirja
10,00 €

Kauppias

Helsingin Saaristoretketinfo@kuninkaansaari.fi+358 40 764 9766Y-tunnus:2765240-4Kauppiaan ehdot

Kirjoja on saatavilla vain paikan päällä majoituksen asiakkaille, eikä niitä toimiteta erikseen postitse. Myyntikappaleet löytyvät muuntajamajoituksen toisen kerroksen hyllyltä tai Lataamon teltan pöydältä, josta voi ottaa oman mukaansa. Ostaminen käy helposti verkkokaupan kautta.

 

Kuninkaansaari - Akvarellinkeveä saaripäiväkirja kolmelta vuosikymmeneltä, Alpo Tuurnala, 2009

 

Kuninkaansaari – Akvarellinkeveä saaripäiväkirja kolmelta vuosikymmeneltä on kotkalaissyntyisen insinöörikommodori evp., taiteilija Alpo Tuurnalan akvarelleja sisältävä päiväkirja kesäelämästä Kuninkaansaaressa silmänkantaman päässä Helsingistä.

Tuurnalan perheen kesäpaikka on vuosikymmeniä yleisöltä suljettuna olleella linnakesaarella, jonka tunnelmia Tuurnala on erityisesti leipätyöstä vuonna 2000 eläkkeelle jäätyään ikuistanut akvarelleiksi. Saaren 1500-luvulta alkava sotaisa historia ei näy kuvissa vaan niiden aiheina ovat luonto ja saaren mökkielämän rauha. Akvarelleja on ollut esillä muun muassa Kotkassa Merikeskus Vellamossa kesällä 2009. Kirja julkistettiin näyttelyn yhteydessä.